Mihin ja milloin Suomea on rakennettu

Mihin Suomea on rakennettu ja rakennetaan

Manner-Suomen rakennuskanta on keskittynyt sinne, missä myös väestö on eli Etelä-Suomeen. Nykyisin rakennetaan  erittäin voimakkaasti Uudellamaalla. Seurauksena tästä keskittymisestä on ollut esimerkiksi isojen rakennusliikkeiden poistuminen Pohjois- ja Itä-Suomesta ja yleensäkin rakentamisen hiipuminen, jopa näivettyminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tosiasiahan on, että kun ei ole tarvetta, niin ei silloin kannata rakentaakaan. Myös olemassa olevan rakennuskannan ylläpidosta pidättäytyminen noilla alueilla on kiihtyvä tosiasia. Entistä useammat rakennukset rappeutuvat, menettävät arvonsa ja joutuvat lopulta purettaviksi.

Rakennustarkkailija ei tässä vaiheessa ota kantaa suuriin linjoihin, kuten koko maan asuttavana pysyminen tai alue- ja tukipolitiikka. Näyttää kyllä vahvasti siltä, että Suomi jatkaa valumista Etelä-Suomeen ja siellä etenkin Uudellemaalle. Muutamat maakuntien elävät keskukset, kuten Oulu, Jyväskylä, Kuopio, Vaasa ja Tampere kaappaavat jonkin verran ihmisiä hoteisiinsa, mutta siinäpä se sitten onkin. Tampere tosin on mielestäni luettava kuuluvaksi laajennettuun ”pääkaupunkiseutuun”. Suomen väestön painopiste vuonna 2012 oli Hämeenlinnan Hauholla, josta se arvioiden mukaan valuu noin kilometrin vauhdilla etelään joka vuosi (Helsingin Sanomat 30.7.2012 ja 6.10.2016). Suomen maantieteellinen keskipiste taas on Siikalatvan kunnassa, joten kovin on väestön osalta käynyt raskaaksi tuo Suomen alareuna.

Asuntotuotannon määrä Uudellamaalla ja etenkin pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa) lähentelee nykyisin jo 40 % koko maan vuosittaisesta tuotannosta. Enemmänkin asuntoja tarvittaisiin, mikäli vain ihmisillä olisi varaa hankkia alituiseen kallistuvia asuntoja. Hätiin on alettu kehitellä jopa miniomakotitaloja, joita tulisi voida rakentaa kaavasta ja muista määräyksistä piittaamatta (HS 19.9.2016).

Taulukossa on tarkasteltu tilannetta maakunnittain Manner-Suomen osalta. Maakuntajaon mukaanhan mennään jatkossa myös soteuudistuksessa (vuoden 2016 yritys ja 2021 toteutunut), joten maakuntiin kannattaa alkaa perehtyä tarkemminkin.  Taulukossa maakunnat on koostettu kolmeen ryhmään pohjoisesta alkaen, jolloin erot maan eri osien kesken tulevat selkeästi näkyviin. Kolme pohjoisinta maakuntaa kattavat puolet Suomen maapinta-alasta, mutta väkimäärä on vain 12 %. Maakuntajako on esitetty omassa kuvassaan, jossa Uusimaa on merkitty numerolla 01 ja pohjoisen Suomen maakunnat ovat 17 Pohjois-Pohjanmaa, 18 Kainuu ja 19 Lappi. Punaisella on kuvaan merkitty Suomen maantieteellinen keskipiste Siikalatva ja sinisellä väestön painopiste Hämeenlinna.

Milloin Suomea on rakennettu

Mielenkiintoinen näkymä asuntokantaan saadaan, kun tarkastellaan vuosittain valmistuneiden asuntojen määrää viime vuosisadan alusta alkaen. Asuntojen määrä myötäilee luonnollisesti väestön määrää ja muuttoliikkeitä, mutta myös yhteiskunnallisia tilanteita ja taloutta (kuvio alla). 1900-luvun alkuvuosikymmenet olivat varsin tasaista aikaa, ja 1920-luvun lopulla koettiin voimakas noususuhdanne maailmassa, mikä heijastui myös Suomen asuntotuotantoon. 1930-luvun alussa maailma syöksyi lamaan, ja sen myötä asuntotuotanto romahti mutta elpyi voimakkaasti jo vuosikymmenen lopulla.

1939 syttyi talvisota, minkä myötä Suomen asuntotuotanto ymmärrettävästi romahti elpyäkseen taas voimakkaasti sotien päättymisen jälkeen. Jälleenrakennuskautena asuntotuotanto vakiintui noin 35 000 asuntoon vuosittain.

Maaltapako alkoi todenteolla 1960-luvun lopulla, mikä johti valtavaan asuntotuotannon kasvuun kaupungeissa. Asuntotuotannon tähänastinen ennätys saavutettiin 1974, jolloin valmistui 73 000 asuntoa. 1990-luvun taitteessa Suomea tituleerattiin jopa Euroopan Japaniksi, mistä välittömästi maksettiin suuret lunnaat. Talous ja pankkisektori romahtivat ja vetivät asuntotuotannonkin ennen näkemättömään syöksykierteeseen. Vuonna 1989 valmistui 64 000 asuntoa, ja viisi vuotta tämän jälkeen määrä oli vain yksi kolmasosa eli 21 000 asuntoa.

2000-luvulla asuntotuotanto on vakiintunut 30 000 asunnon vuositasolle. Toki jonkinlaisia ”lamakausiakin” välillä on ollut, mutta kovin ovat olleet mitättömiä historian näkökulmasta katsottuna. (Lähteinä on käytetty Tilastokeskuksen ja VTT:n aineistoja.)

Asuntojen lukumäärän tarkastelussa on otettava huomioon, että asuntojen keskikoko on vaihdellut eri aikoina melkoisesti. Neliömetrimäärien mukaisessa tarkastelussa käyrä olisi jonkin verran erinäköinen. Asuntopinta-alan kasvu on perinteisesti nähty yhtenä elintason mittarina. Muutaman viime vuoden aikana etenkin kerrostaloissa asuntojen koot ovat kuitenkin pienentyneet. Entistä enemmän rakennetaan yksiöitä ja kaksioita, jotka näyttävät käyvän hyvin kaupaksi, etenkin sijoittajille. (2.9.2018)