Päivitetty ja kokonaan uusittu artikkeli (korvaa 5.7.2021 julkaistun artikkelin)

Maapallon vuosittain hyödynnettävistä luonnonvaroista käytetään 50 % rakennusalalla (talonrakentaminen sekä maa- ja vesirakentaminen). Ala tuottaa 35 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja 30 % jätteistä.  Talonrakentamisen alalla jätettä syntyy ennen kaikkea rakennusten korjaamisessa ja purkamisessa. Jätteen hyötykäyttö maassamme on ollut varsin vähäistä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana hyötykäytön edistämiseen on tartuttu kovalla kädellä EU-tasolla ja niinpä myös Suomessa vaatimuksia on kiristetty ja kiristetään merkittävästi. On alettu puhua kiertotaloudesta, mikä rakennusalalla tarkoittaa jätemateriaalien ja purkuosien tehokasta kierrätystä tai uusiokäyttöä.

Monella teollisuuden alalla on jäte-sanasta onnistuneesti luovuttu, jolloin jätteistä onkin tullut kyseisen teollisuuden sivuvirtoja (esimerkiksi terästeollisuus), joita jopa kilvan hyödynnetään. Ehkäpä olisi järkevää tehdä sama myös rakennusalalla ja aloittaa puhe rakentamisen sivuvirroista ja niiden hyödyntämisestä, ei enää jätteistä.

Rakennus- ja purkujätteen hyödyntämisasteen (kierrätys tai hyötykäyttö) piti tavoitteiden mukaan olla 70 % jo vuoden 2020 lopussa. Tavoitteeseen ei Suomessa kuitenkaan ole päästy, vaan hyödyntämisaste oli vuonna 2025 edelleen alle 60 %. Kaiken lisäksi merkittävä osa hyödyntämisestä on varsin matala-asteista, lähinnä betonimurskeen käyttämistä maanrakentamisessa ja puun polttamista energiaksi.

Viime vuosien aikana valtiovalta (ympäristöministeriö) on puuttunut asiaan varsin topakasti tuottamalla uusia lakeja ja asetuksia, joilla säädellään rakennusalan purku- ja jätemateriaalien käyttöä ja annetaan määräykset jätteiden ilmoitusmenettelyistä. Toki rakennusala itsekin on ottamassa kiertotaloutta hallintaansa entistä vakavammin. Alan kehitystä kuvaa hyvin se, että vuonna 2021 laatimani blogiartikkeli (Rakennusalan jätteet ja kierrätys) vaatii nyt vuoden 2026 alussa jo melko perusteellista uusimista. Kiertotalousteemaan kiinteästi liittyvästä rakennusalan hiilijalanjäljestä on oma blogikirjoitus.

Melko hyvän kokonaiskuvan kierrätysalasta saa Green Building Council Finlandin (FIGBC) nettisivuilta. Sieltä löytyy runsaasti kiinteistö- ja rakennusalaankin liittyvää tietoa. Mielenkiintoinen sivusto on myös Helsingin kiertotalouden klusterilla. Sen sivuilta on ladattavissa muun muassa Exell-työkalu, jonka avulle voidaan tarkastella ehjänä irrotettujen rakennustuotteiden kelpoisuutta uudelleenkäyttöön. Tampereen yliopistolla on menossa laaja EU-hanke vanhojen betonielementtien uusiokäytöstä (ReCreate) ja Rakennustietosäätiö (RTS) tutki uusiokäyttöä jo päättyneessä UURAKE-hankkeessa. Näiden ja muutaman muunkin kehityshankkeen nettisivuille löytyvät linkit blogiartikkelin lopussa olevasta kirjallisuusluettelosta.

Kiertotalouden kannalta talonrakennusalaa tulee tarkastella kokonaisuutena, rakennuskannan koko elinkaaren näkökulmasta. Olemassa olevien rakennusten säilyttäminen ja tehokas käyttäminen on ympäristön kannalta parasta, eli purkamista tulee välttää. Jos purkamiseen kuitenkin joudutaan, niin materiaalit tulee kierrättää. Maassamme puretaan rakennuksia liian nuorina: purettujen asuinrakennusten keski-ikä on vain 58 vuotta ja muiden rakennusten 43 vuotta. Purettujen rakennusten määrä on ollut 5 000-6 000 rakennusta vuosittain. Vuonna 2023 purettiin jopa 8 000 rakennusta. Uudisrakentamista tulisi tehdä vain ehdottomaan tarpeeseen ja sen tulee olla tehokasta niin materiaalin käytöltään kuin tilatehokkuudeltaan (pitkäikäisiä, muuntojoustavia, purettavia, uudelleen käytettäviä, siirrettäviä ym.).

Tässä kirjoituksessa luodaan yleiskuva rakennusalan kiertotaloudesta. Kirjoituksen lopussa on esitetty luetteloa aihepiirin liittyvistä julkaisuista.

Jätemäärät Suomessa

Jätemääriä tilastoidaan maassamme toimialakohtaisesti. Sen sijaan tarkempi tilastointi esimerkiksi rakennus- ja purkujätteen määristä ja laadusta on heikommin tilastoitu. Alla olevassa taulukossa esitetään Suomessa syntyvien jätteiden määrät. Taulukkoon on lisätty kommentteja jätteen hyödyntämismääristä ja -tavoista. (Jätetilasto 2018, Tilastokeskus).

Koko rakennusalan jätteen määrästä on mineraalijätettä 15,1 miljoonaa tonnia, joka sisältää muun muassa maamassat ja ruoppausjätteet. Puujätteen määrä on 0,4 miljoonaa tonnia ja metallijätteen 0,17 miljoonaa tonnia. Pelkän talonrakennusalan rakennus- ja purkujätteen määräksi on arvioitu noin 1,6 miljoonaa tonnia, mihin lukemaan sisältyy myös alan mineraalijäte (betoni, tiili ym.), mutta ei maa-aineksia. Valtaosa talonrakennusalan jätteistä on mineraalijätettä, noin 1,2 miljoonaa tonnia. Puujätteen määrä on noin 0,3 miljoonaa tonnia.

Rakennus- ja purkujätteestä syntyy 85 % korjaushankkeissa (korjaamisessa 60 % ja purkamisessa 30 %) ja vain 15 % uudisrakentamisessa.

Talonrakentamisalan jätemääristä ja laadusta ei ole ollut kovinkaan tarkkaa käsitystä. Jätteen jakauma eri jätelajeihin riippuu suuresti siitä, millaisesta rakennuksesta on kyse: betonitalon purkamisessa ja korjaamisessa syntyy pääasiassa mineraalista jätettä (betoni, tiili, laasti), kun taas puutalon kohdalla vallitseva jätelaji on puu. Uusimpien määräysten myötä tähänkin saadaan jatkossa entistä tarkempaa tietoa (purkamisilmoitus, purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys).

Eräiden arvioiden mukaan talonrakennusalan rakennus- ja purkujätteen 1,6 miljoonaan tonnin määrästä jopa noin kolmasosa saattaisi olla vaikeasti kierrätettävää tai hyödynnettävää pienirakeista mujua. Tätä asiaa on tutkittu tarkemmin Lappeenrannan teknillisen yliopiston raportissa ”Alite tuotteeksi” vuodelta 2024.

Rakennukset ovat materiaalipankki

Kiertotalouden kannalta koko olemassa oleva rakennuskanta on eräänlainen materiaalipankki. Sen sisältämää materiaalia tulisi käyttää uudelleen tai kierrättää mahdollisimman paljon. Tällöin ei tarvitse ottaa käyttöön luonnosta uutta materiaalia. Uudelleenkäyttö ja kierrättäminen on myös erittäin tehokas tapa vähentää rakennusalan hiilidioksidipäästöjä.

Jäteasetuksen (978/2021) mukaan tavoitteena on hyödyntää rakennus- ja purkujätteestä valtakunnallisesti vuosittain vähintään 70 %. On huomattava, että tähän tavoitteeseen ei lueta mukaan materiaaleja, joita käytetään energiana tai joista valmistetaan polttoainetta, eikä kallio- tai maaperästä irrotettuja maa- ja kiviaineksia sekä vaarallisia jätteitä. Lisäksi asetuksessa mainitaan erikseen, että jätteen käyttö (esimerkiksi betonimurske) maanrakennustöissä tulee rajata vain ehdottoman tarpeelliseen määrään. Minkäänlainen jätemateriaalin dumppaus vaikkapa maarakennuksen täyttöihin ei ole siten hyväksyttävää.

Hyödyntämistavoitteet eivät ole toteutuneet. Hyödyntämisasteemme on jopa alla 60 %. Suomi on linjannut olevansa kiertotalouden edelläkävijämaa jo muutaman vuoden kuluttua ja kiertotalouden tulisi olla maamme talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä. Näiden kunniakkaiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii kyllä näyttäviä ja jämäköitä tekoja myös rakennusalalla.

Valtaosa jätteen hyödyntämisestä tapahtuu edelleen murskaamalla purettavien rakennusten betoniosia ja käyttämällä mursketta esimerkiksi maarakenteiden täyttöinä. Tällainen hyödyntäminen on sinänsä jo ihan hyvä asia. Kuitenkin paljon tehokkaampaa olisi, jos rakennusosia voitaisiin hyödyntää likimain sellaisenaan toisissa kohteissa (uudis- ja korjausrakentamisessa) tai uusien tuotteiden raaka-aineena. Tosin kierrätystuotteiden ja -materiaalien kelpoisuuden osoittamisessa on edelleen haasteita.  Ongelman ratkaisemiseksi on otettu käyttöön uusia menetelmiä, esimerkiksi End-of-Waste -menettely, jolloin materiaalin jätestatus päättyisi ja sitä voitaisiin hyödyntää helpommin. Murskatun materiaalin käyttäminen edellyttää ympäristölupaa tai  MARA-asetuksen (asetus jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa) mukaista menettelyä. Betonijätteen hyödyntämisaste on nykyään 90 %:n luokkaa ja teräsjätteen yli 90 %. Betonille End-of-Waste asetus tuli voimaan 1.9.2022.

Puujäte on aidon kierrättämisen, eli uudelleen käyttämisen kannalta varsin ongelmallista. Jätepuu poltetaan energiaksi miltei kokonaisuudessaan. Tällöin materiaalin todellinen kiertoaste jää lähes olemattomaksi. On syytä vielä huomata, että energiantuottamista puujätettä polttamalla ei lasketa mukaan edellä mainittuun tavoiteltuun hyödyntämisasteeseen. Erityisesti puujätteen hyödyntäminen/kierrättäminen vaatii uusia keinoja ja ideoita, jotta rakennusalalla päästäisiin 70 %:n hyödyntämistavoitteeseen.

Jäteasetuksen (978/2021, 26 §) mukaan rakennus- ja purkujätteen haltijan on järjestettävä erilliskeräys ainakin seuraaville viereisessä kaaviossa luetelluille jätelajeille.

Erilliskerätty jäte on toimitettava käsittelyyn, jossa mahdollisimman suuri osa jätteestä voidaan valmistella uudelleenkäyttöön taikka muutoin kierrättää tai hyödyntää materiaalina mahdollisimman korkealaatuisesti.

Korjaus- ja purkuhankkeet ovat kierrättämisen keskiössä

Kuten edellä todettiin, niin valta osa purkujätteestä syntyy korjaus- ja purkuhankkeissa (korjaamisessa 60 % ja purkamisessa 30 %). Loppu 10 % on uudisrakentamisen jätettä. Rakennus-, korjaus- ja purkuhankkeissa tulee noudattaa jätteiden etusijajärjestystä (Jätelaki 642/2011), mikä tarkoittaa oheisessa kuviossa esitettyä viisiportaista menettelyä.

Etusijajärjestys antaa hyvän etenemiskaavion jätteiden vähentämiseen ja niiden hyödyntämiseen. Ensisijassa on pyrittävä välttämään jätteen syntymistä, eli vältetään rakennusten purkamista tai kunnostetaan niitä tarvittaessa uuteen käyttöön. Jos jätettä kuitenkin syntyy, niin se ensi sijassa uudelleenkäytetään. Mikäli ei voida uudelleenkäyttää, niin uusiokäytetään materiaali, eli käytetään uusien tuotteiden raaka-aineena. Jos tämäkään ei onnistu, niin hyödynnetään sitten vaikkapa polttamalla energiaksi tai käyttämällä mineraaliset ainekset maarakentamisessa. Vihon viimeisenä ratkaisuna tulee loppusijoitus, kaatopaikka. Kiertotalous on täällä jo nyt ja tulevaisuudessa sen merkitys on aivan oleellinen kestävälle kehitykselle.

Rakennusten purkamisesta on monia säännöksiä, joista purkutöissä mukana olevien tulee olla selvillä. Ympäristöministeriön Rakentamisen kiertotalous -nettisivuilta löytyy tietoa purkamisesta (Purkutyöt – opas tekijöille ja teettäjille). Osittaisissa tai kokonaispurkuhankkeissa töiden suunnittelu ja valmistelu tulee tehdä rakennushankkeiden normaalien menetelmien mukaan. Purkumateriaalien uudelleenkäyttö ja materiaalien kierrätys on suunniteltava kiertotalouden näkökulmasta, jossa hyvin laadittu purkukartoitus on avainasemassa (Purkukartoitus – opas laatijalle). Yksi tärkeä osa purkukartoitusta on haitta-aineselvitykset ja -tutkimukset (AHAA-tutkimus. Ennen vuotta 1994 valmistuneet rakennukset).

Rakentamislain (751/2023, tuli voimaan 1.1.2025, § 16) mukaan rakentamishankkeeseen ryhtyvän on rakentamis- ja purkamislupaa hakiessaan tai tehdessään purkamisilmoituksen esitettävä purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys. Siinä on käytävä ilmi arviot rakennus- tai purkuhankkeessa syntyvien purkumateriaalien määristä. Vain pienet kohteet on vapautettu tältä vaatimukselta (kokonaispurkuhankkeessa kerrosala alla 100 m², korjaushankkeessa purkujätteen määrä alle 10 tn). Tiedot on päivitettävä hankkeen valmistuttua ja ne on ilmoitettava Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Rapu-tietokantaan. Tällä menettelyllä halutaan saada entistä luotettavampi tieto purkumateriaalin määrästä ja jatkokäytöstä. Samalla edistetään kiertotaloutta.

Purkumateriaali- ja rakennusjäteselvityksestä on olemassa oma erillinen asetus (1089/2024), jossa varsin yksityiskohtaisesti määrätty mitä selvitykseen kuuluu ja miten tiedot tulee ilmoittaa. Purkumateriaalit tulee ilmoittaa vähintään oheisessa kaaviossa esitetyn jaottelun mukaisesti.

Selvitys voi lisäksi sisältää arvion uudelleenkäyttöön soveltuvista rakennustuotteista ja -osista. Lisäksi on ilmoitettava vaarallisia aineita sisältävät purkumateriaalit (asbesti, POP-jätteet, eli pysyviä orgaanisia yhdisteitä sisältävät jäteet, ym.). Rakennuspaikalta pois kuljetettavista maa- ja kiviaineksista on myös tehtävä arvio. Hyvää ja ajantasaista lisätietoa ilmoitusasioista löytyy Rapu-tietokannan nettisivuilta. Näiden tietojen kautta aletaan saada selkeä kuva rakennusalan jätteistä ja niiden käytöstä.

Kierrätettiin sitä ennenkin. Hieman historiaa.

Vanhan materiaalin uudelleenkäyttö ei ole mikään uusia asia. Se on vain miltei täysin sysätty syrjään nykyisen hyvinvointiajan toimintatapana. Rahaa on ollut riittävästi rakentaa uutta ja uudisrakentaminen on ollut ja on edelleenkin muodikasta. Ympäristöstä ja ilmastosta ei ole osattu, tai ymmärretty välittää.

Suomen historiallisen kehityksen yksi avainilmiö on ollut pula. On pula-ajan lapsia ja pula-ajan rakennuksia. Ennen teollisen rakentamisen aikakautta asuttiin hirsitaloissa tai lautarakenteisissa taloissa. Hirsitalon osittainen kunnostus oli normaalia toimintaa (mm. seinän alaosien hirsien uusiminen, kengittäminen), tai koko rakennuksen siirtäminen uuteen paikkaan. Lautarakenteisten talojen puutavaraa ja rakennusosia käytettiin uusissa rakennuskohteissa. Purkaminen tosin oli kovin harvinaista, sillä pulaa oli rakennuksista ja asunnoista. Muistanpa Keski-Suomen maaseudulta 1950-luvulta oman kansakouluni korjaus- ja laajennustyömaan, josta ikkunoita, ovia ja puutavaraa kuskattiin läheisen maatalon uuden navettarakennuksen tarpeiksi ja siellä ne taitavat olla vielä edelleenkin. Toisen maailmansodan jälkeen materiaalista ja rahasta oli kova pula, jolloin kaikkea soveliasta materiaalia käytettiin rakentamisessa. Rautaa haalittiin betonirakenteisiin mistä vain saatiin. Lautatavaraa käytettiin useampaan kertaan ja vanhat naulat irrotettiin, oikaistiin ja käytettiin uudelleen. Vanhat tiilet putsattiin ja niistä muurattiin uusia rakenteita. Tuon ajan rakentaminen oli kaikissa vaikeuksissaankin materiaalitehokasta ja ympäristöä huomioivaa – toki pakon sanelemana.

Teollinen rakentaminen käynnistyi 1960 – 1970-luvulla. Se tarkoitti pääasiassa elementtikerrostalojen rakentamista likimain kaikkiin Suomen pienempiin ja isompiin taajamiin. Pientalopuolella vahvistuva trendi oli puurakenteiset elementtitalot. Taloudessa pyyhki hyvin, eikä vanhasta tarvinnut välittää: pankista sai lainaa ja valtiolta aravaa, rakennusliikkeillä materiaalia sekä tontteja piisasi, vaikkapa purkamalla kaupunkien vanhoja pientaloalueita.

Pientalojen korjausrakentamisen (peruskorjauksen) käynnistyessä 1970-luvulla alettiin miettiä myös purkumateriaalin hyödyntämistä, mutta se jäi varsin vähäiseksi puuhasteluksi. Vanhat omakotitalot haluttiin kunnostaa uutta vastaaviksi eikä siihen ajatteluun oikein vanhat materiaalit ja rakennusosat sopineet.

Nyt rakentamisessakin kiertotalous on nostettu vahvasti esiin hiilijalanjäljen ja  säästävän materiaalitalouden kautta. Nykymenoa ei kerta kaikkiaan voida jatkaa loputtomiin. Muutosta ajavana voimana on tietoisuus maapallon kantokyvyn rajallisuudesta. Tämä tajuten on EU:ssa alettu laadia säädöksiä, joita Suomenkin lainsäädännössä on otettu käyttöön. Aluksi pakon sanelemana, mutta nykyään entistä enemmän todellisen ymmärtämisen kautta. Aito kiertotalous vaatii koko rakennusalalla koulutusta ja uutta, kokonaisvaltaista ajattelua sekä luovaa kehitystoimintaa. Haitaksi ei olisi, jos kierrättämisestä saataisiin myös kannattavaa liiketoimintaa.

Lisää tietoa kierrätyksestä ja kiertotaloudesta

Alla olevien internetsivujen viitteet avautuvat erilliseen ikkunaan.