Loppuuko rakennusalan hiilestyminen – rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvot ovat tulossa

Julkaistu: 11.8.2025 | Kirjoittanut: Rakennustarkkailija

(Volyymi 1/11.8.2025. Artikkelia päivitetään viimeistään asetuksen voimaantulon jälkeen, ehkä aiemminkin.)

Uusille rakennuksille on tulossa ympäristöministeriön asetus hiilijalanjäljen raja-arvoista vuoden 2026 alusta. Tässä artikkelissa esitetään katsaus rakennusalan hiilijalanjäljestä ja esitellään asetusluonnoksen arvoja. Raja-arvojen käyttöönottamisen kautta tehdään rakennusalallakin hiilijalanjälki selkeästi näkyväksi, jolloin sen alentamiseen on helpompi tarttua. Lisäksi artikkelissa luodaan katsaus Suomen kokonaishiilijalanjälkeen ja sen jakautumiseen sekä annetaan häivähdys myös maailman laajuisesta päästötilanteesta.

Mikä ihmeen hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki?

Hiilijalanjäljestä on puhuttu jo vuosikymmenten ajan, mutta kiinteistö ja rakennusalan (KIRA-ala) se on määräystasolla saavuttamassa vasta nyt. Hiilijalanjälki tarkoittaa rakentamisalalla rakennuksen ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja rakennuksen koko elinkaaren aikana syntyy ja pääsee ilmaan. Siten se sisältää rakennustyön ja rakentamisessa käytettävien materiaalien ilmastopäästöt ja käytönaikaisen lämmitysenergian sekä rakennuksen ylläpidon tuottamat päästöt.

Toinen varsin yleisesti käytetty termi on hiilikädenjälki. Se taas puolestaan tarkoittaa hyötyä, jonka tuote tai palvelu aiheuttaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Käsite on hieman hämärä, mutta joka tapauksessa se tarkoittaa positiivista asiaa, eli hiilijalanjäljen pienennöstä (ilmastohyötyä). Rakennusalalla tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kierrätystä: vanhan rakennuksen betonipalkit käytetään uudelleen, jolloin vältetään uusien palkkien tekeminen. Uudessa asetuksessa tämä onkin huomioitu siten, että vanhan osan käyttämisen yhteydessä ei tarvitse sen hiilijalanjälkeä ottaa huomioon, eli hiilijalanjälki on nolla.

Hiilipäästöt ilmoitetaan muunnettuna hiilidioksidiekvivalentiksi. Tämä tarkoittaa kasvihuonekaasujen yhteismittaa, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Yksikkö on siten esimerkiksi kgCO2e. Usein se ilmaistaan myös kirjoitusystävällisemmässä muodossa kgCO2e tai kgCO2-ekv.

Rakentaminen ja rakennettu ympäristö on suuri resurssien käyttäjä.

  • 50 % – Maailman laajuisesti vuosittain käytettävistä raaka-aineista (luonnonvaraoista) noin puolet (50 %) menee rakentamiseen.
  • 40 % – Rakentamisessa ja rakennuksissa kulutetaan noin 40 % käytössä olevasta primäärienergiasta.
  • 33 % – Rakennettu ympäristö (rakentaminen, rakennusten lämmittäminen ja sähkönkäyttö) tuottaa noin kolmanneksen (33%) kaikesta ihmisen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä.
Rakennetun ympäristön ympäristövaikutukset (Ympäristöministeriö. Perustelumuistio 2025, luonnos)

Rakennusalan hiilijalanjäljen nykytila

Rakentamisen ohjauksessa on tähän asti keskitytty pääasiassa rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseen ja sitä kautta käytönaikaisten päästöjen vähentämiseen. Energiansäästöhän alkoi jo ensimmäisen öljykriisin myötä 1970-luvun alussa. Energiansäästössä onkin saavutettu hyviä tuloksia. Vuoden 2018 uusien energiamääräysten myötä siirryttiin uudisrakentamisessa lähes nollaenergiatalojen tuottamiseen. Tästä johtuen uudisrakennusten energiankulutusta (energiatehokkuutta) on jatkossa melkoisen vaikeaa ja myös kallista pienentää enää kovin merkittävästi.

Rakennussektorin päästöjen edelleen vähentämisessä onkin haettava uusia keinoja. Aikoinaan Pariisin ilmastosopimuksessa asetettiin kovia rajoja päästöille. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää paljon myös rakentamiselta, sillä muuten ei niihin voida päästä. Valitettavasti eräät suuretkaan maat eivät tällä hetkellä pidä päästöjen vähentämistä kovinkaan tärkeänä. Heidän johtajiensa mielessään siintää suurien rahallisten voittojen saavuttaminen tässä hetkessä ja he vähät välittävät maapallon tulevaisuudesta.

Maapallon tulevaisuus on kuitenkin tärkeä jokaisen kannalta. Sen takia ollaan nyt Suomessakin ottamassa askeleita rakennetun ympäristön hiilijalanjäljen määrittämisessä ja sitä kautta sen pienentämisessä. Toki kuten edellä mainittiin, onhan jo aiemminkin alalla tehty paljon toimenpiteitä, jotka ovat samalla vähentäneet päästöjä, mutta lisää tarvitaan.

Rakennusten energiankäyttö on vähentynyt merkittävästi. Lisäksi myös käytettävän energian päästöt ovat koko ajan merkittävästi vähentyneet siirryttäessä vähähiiliseen energiantuotantoon. Sähkön ja kaukolämmön päästöt olivat vuonna 2024 vähentyneet liki 60 % verrattuna vuoden 2015 päästöihin ja aleneva kehitys jatkuu edelleen ripeänä. Tämän seurauksena rakennusmateriaalien merkitys rakennuksen elinkaaren aikaisista päästöistä lisääntyy suhteellisesti koko ajan. Materiaalien osuus energiatehokkaissa pohjoismaisissa rakennuksissa on nykyään 30 % – 80 % rakennuksesta riippuen. Suomen osalta on arvioitu, että rakennusmateriaalien ja -tuotteiden osuus oli vuonna 2021 noin 24 %, mutta se tulisi suhteellisesti kasvamaan vuoteen 2050 mennessä jo runsaaseen 50 prosenttiin.

Esimerkkinä voidaan ottaa betonirunkoinen toimistotalo, jossa on kaukolämpö. Koko elinkaaren aikaisesta hiilijalanjäljestä rakennusmateriaalien (runko, täydentävät osat ja talotekniikka) osuus on noin 55 % ja energian osuus noin 45 %. Mikäli talon lämmitys hoidettaisiin maa- ja aurinkolämmöllä, niin materiaalien hiilijalanjäljen osuus kasvaisi jo runsaaseen 70 %:iin (Rakennusinsinööriliiton, RIL:n tietoisku, Emma Härkönen, WSP Finland).

Säädökset tulossa rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoille vuoden 2026 alusta

Ympäristöministeriö on keväällä 2025 laatinut asetusluonnoksen uusien rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoista. Luonnos oli lausunnolla toukokuussa 2025 ja syksyn aikana se on tarkoitus saattaa valmiiksi. Voimaan asetus tulisi vuoden 2026 alusta.

Rakennusalan yleisen vastuullisuusnäkemyksen mukaan avaintoimija on rakentamiseen ryhtyvä, jonka tulee huolehtia, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan elinkaariominaisuuksiltaan ekologiseksi ja pitkäikäiseksi.

Uusissa säädöksissä on tässä ensimmäisessä vaiheessa ehdotettu hiilijalanjäljen raja-arvoja eri rakennustyypeille koko elinkaaren ajalta. Säädöksissä elinkaaren pituudeksi on asetettu 50 vuotta. Ajatuksena on ollut, että hankkeiden toteuttajat voisivat valita sopivat keinot tavoitteeseen pääsemiseksi. Joissakin kohteissa voitaisiin keskittyä energiatehokkuuden parantamiseen, kun taas jossakin toisessa kohteessa vaatimukset täytettäisiin käyttämällä vähähiilisiä ja pitkäkestoisia materiaaleja. Ilmeisen järkevää on varmaankin optimoida kaikkia käytettävissä olevia keinoja sopivalla tavalla.

Raja-arvot koskevat vain sellaisia isompia uusia rakennuksia, joille on laadittava ilmastoselvitys. Siten korjaus- ja muutostyökohteille ja pientaloille ei ole vielä asetettu vaatimuksia. Lisäksi on huomattava, että arvot tarkoittavat vain rakennuksen maanpäällisiä osia. Siten rakennusalueen (alueen rakanteet ja maanalaiset rakenteet) hiilijalanjälkeä ei lasketa mukaan esitettyyn raja-arvoon.

Ympäristöministeriön esityksen mukaan raja-arvot on asetettu varsin maltilliselle tasolla, jotta nyt alkuvaiheessa saataisiin kokemusta tästä uudesta asiasta. Käytännössä nykyisellä toteutustavalla rakennukset pääsisivät tavoitearvoon ilman mitään erityisiä toimia. Lainlaatijan tavoitteena on, että saatavien kokemusten kautta vuoden 2028 alusta lähtien raja-arvoja tultaisiin tiukentamaan. Tiukennetut arvot on jo esitetty asetusluonnoksessa. Asetusluonnoksesta ympäristöministeriö sai runsaasti palautetta. Osassa palautteista on jopa tuotu esille, että ehdotetut raja-arvot voisivat olla tiukempiakin. Ministeriö antaa lopullisen asetuksen vuoden 2025 kuluessa.

Rakennusten käyttötarkoitusluokkien mukaiset hiilijalanjäljen raja-arvojen ehdotukset (YM asetusluonnos, toukokuu 2025).

Asetusluonnoksen mukaan kohteen hiilijalanjäljen raja-arvon alittuminen osoitetaan loppukatselmusta varten tehtävällä ilmastoselvityksellä. Raja-arvon alittuminen on kuitenkin otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa, koska silloin tehdään kohteen vähähiilisyyteen liittyviä merkittävimpiä ratkaisuja. Raja-arvojen tehtävänä on ohjata suunnittelu- ja toteutusratkaisuja siten, että tuotetaan vähähiilistä rakentamista ja rakennuksi

Ministeriön ehdotuksen mukaan jatkossa Suomen ympäristökeskus tulee ylläpitämään kansallista päästötietokantaa (co2data.fi), jossa esitetään lukemia eri materiaalien hiilijalanjäljestä.  Tämä helpottaa laskelmien tekemistä ja niiden yhdenmukaistamista.

Hiilipäästöjen määrän laskeminen

Hiilijalanjäljen laskenta perustuu eurooppalaiseen standardiperheeseen, jonka numero on CEN/TC 350. Ympäristöministeriö on esittänyt oman menettelynsä päästöjen laskentaan.  Myös monilla konsulteilla on omat laskentatyökalunsa, joita voidaan määrittelyssä käyttää. Näin ollen itse laskenta ei tällä hetkellä tuottane mitään erityistä ongelmaa. Myös yhdenmukaistetuissa ympäristöselosteissa on ilmoitettu materiaalin tai tuotteen elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset. Tosin voimakastakin kritiikkiä on esitetty epävarmuudesta materiaalien ja tuotteiden päästötietojen oikeellisuudesta ja todennettavuudesta. Esimerkiksi eri materiaalien ja tuotteiden käyttöiät ja tekniset ominaisuudet tulisivat olla tiedossa ja yhdenmukaistettuja, jotta vertailut olisivat päteviä. Tämä edistäisi todellista kestävää rakentamista, mikä tulee olla hiiliasioissakin keskeinen tavoite.

Mikä on tilanne muissa maissa ja Suomessa

Ympäristöministeriön asetuksen perustelumuistiossa on esitetty suppea katsaus myös muiden maiden tilanteeseen. Hiilijalanjäljen raja-arvot ovat jo voimassa ainakin Hollannissa, Ranskassa ja Tanskassa. Tosin on huomattava, että hiilijalanjäljen laskentatavat vaihtelevat maittain. Vielä ei ole olemassa mitään selkeää yhteistä menettelyä laskelmien tekemiseen. EU:n tasolla on säädetty, että raja-arvot tulisivat käyttöön kaikissa jäsenmaissa viimeistään vuodesta 2030 alkaen.

Tanskassa raja-arvosääntely tuli voimaan vuonna 2023 ja se koskee kaikkia yli 1 000 m2 rakennuksia. Nykyinen keskimääräinen arvo on 12,0 kgCO2e/m2/vuosi ja sitä on tarkoitus kiristää siten, että keskimääräinen arvo vuonna 2025 olisi 7,1. Vuonna 2027 arvo olisi 6,4 ja vuonna 2029 jo niinkin kova kuin 5,8. Eli arvoa kiristettäisiin kahden vuoden välein. Yksityiskohtaiset arvot on määritetty eri rakennustyypeille. Tanskan arvoja voidaan pitää varsin kunnianhimoisina.

Ranskassa Tanskan tyyppinen raja-arvomenettely otettiin käyttöön vuonna 2022. Sitä kiristetään kolmen vuoden välein ja tavoitteena on puolittaa päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2015. Sen jälkeen tavoitteena on hiilineutraalisuus vuoteen 2050 mennessä.

Hollannissa vuonna 2018 käyttöön otettu sääntely perustuu rakennuksen ympäristövaikutuksille asetettuun raja-arvoon. Arvoja ollaan kiristämässä vuonna 2025.

On syytä huomata, että myös Suomessa on erillinen raja-arvo otettu käyttöön jo ainakin Helsingissä ja Turussa. Helsingissä otettiin vuonna 2023 käyttöön uusille asuinkerrostaloille raja-arvo 14,0 kgCO2e/m2/vuosi 50 vuoden käyttöajalle laskettuna. Ohjeistuksessa on todettu, että pääsääntöisesti arvon saavuttaminen ei edellytä lisätoimenpiteitä hankkeilta. Helsingin kaupungin rakennusvalvonta on laatinut hyvää ohjemateriaalia vähähiilisyydestä. Siihen kannattaa tutustua (ks. lähteet). Turku otti käyttöön vuoden 2025 alusta raja-arvon  16,0 kgCO2e/m2/vuosi uusille asuinkerrostaloille. Oulun vuoden 2025 Asuntomessujen taloille määriteltiin myös tavoite hiilijalanjäljelle, jonka tuli olla alle 16 kgCO2e/m2/vuosi. Onkohan Suomen uuden asetusluonnoksen vaatimus 16,0 liiankin maltillinen?

Rakentamisessa käytettävien materiaalien hiilijalanjäljen hallinta ja alentaminen

Kuten edellä todettiin materiaalien päästöt ovat uudisrakentamisessa jatkossa nousemassa entistä tärkeämpään rooliin. Seuraavassa esitetään muutamien materiaalien päästölukemia ja kerrotaan, miten päästöjä on vähennetty ja edelleen vähennetään. Suomen ympäristökeskuksen päästötietokannassa (CO2data) on esitetty valmiiksi laskettuja tuotteiden ympäristöindikaattoreita, joita voidaan käyttää lopullisissa laskelmissa.

Sementin ominaispäästöjen alenema. (Finnsementti, ympäristödata)

Betoni on yksi keskeisimpiä rakennusmateriaaleja kaikessa rakentamisessa. Se esitetäänkin usein yhtenä maailmanlaajuisena esimerkkinä runsaasti päästöjä tuottavasta  materiaalista. Yksinomaan sementin valmistuksen päästöt ovat maailmassa 8 %:n luokkaa kaikista ihmisen tuottamista päästöistä. Suomessa sementin aiheuttamien päästöjen osuus on ollut vuoden 2020 taitteessa noin 1 milj. tonnia, eli 2 % kaikista päästöistämme. Vuonna 2024 päästöt olivat vain 0,5 milj. tonnia, mikä tosin osittain johtui rakentamisen vähäisyyden aiheuttamasta sementin käytön pienentymisestä. Toisaalta sementtiteollisuus kyllä pyrkii systemaattisesti vähentämään päästöjään, mikä näkyy oheisesta kuvastakin.

Myös lopputuotteen, eli betonin osalta on tehty monia toimia päästöjen vähentämiseksi. Sinänsä betonin ominaispäästöt eivät ole kovin suuria, noin 100 kg CO2e/betonitonni, mutta materiaalin runsaan käytön kautta se aiheuttaa kuitenkin merkittäviä kokonaispäästöjä. Tehokkain tapa betonin päästöjen pienentämiseksi on vähentää ensisijaisesti sementin käyttöä. Tämä tapahtuu siten, että sementin valmistuksessa käytetään seosaineina muun teollisuuden sivutuotteita, joita ovat lentotuhka ja masuunikuona. Tosin näiden sivutuotteiden saatavuus on tulevaisuudessa alenemassa tai jopa loppumassa. Lentotuhkaa syntyy kivihiiltä polttavissa voimalaitoksissa. Masuunikuona on taas raudan valmistuksessa syntyvä sivutuote. Tuotteilla voidaan osittain korvata sementtiä. Betonille on teollisuuden toimesta luotu vähähiilisyysluokitus (Suomen Betoniyhdistys). Betonilaadusta riippuen päästöt vaihtelevat välillä 85 – 395 kg CO2e /betoni-m3 (35 – 165 kg CO2e/betonitonni). Näin ollen betonin valinnalla voidaan varsin merkittävästi vaikuttaa tämän yksittäisen materiaalin tuottamiin päästöihin.

Puuta käytetään rakentamisessa paljon. Sahatavaran osalta päästöt ovat melko alhaisia (noin 80 kg CO2e/tonni). Erilaisten pitemmälle jalostettujen puutuotteiden päästöt ovat jo selvästi korkeampia. Toisaalta puupohjaiset materiaalit ja tuotteet sisältävät melkoisen hiilivaraston niin kauan, kuin tuote on käytössä. Mikäli puu hävitetään käytön jälkeen polttamalla kuten Suomessa paljolti tehdään, niin silloin hiilivarasto menetetään. Senpä vuoksi kaikenlainen materiaalin kierrättäminen olisi paljon tehokkaampaa päästöjen vähentämiseksi. Tämä koskee sinänsä kaikkia rakennusmateriaaleja ja -tuotteita. Poikkeuksen tekee teräs, jonka kierrätysaste on jo lähes 100 %.

Terästä käytetään rakentamisessa melko paljon eri muodoissaan: betoniteräkset raudoitteena, teräspalkit ja -pilarit, julkisivuverhoukset ja kattomateriaalit ym. Teräksen valmistuksen hiilidioksidipäästöt ovat suuret tuotantotavasta johtuen. Normaalin teräksen päästöt ovat luokkaa 1 500 kg CO2e/terästonni. Terästeollisuudella onkin suuri halu tuottaa vähäpäästöistä terästä, sillä kaiken kaikkiaan terästeollisuuden päästöt maailman laajuisesti ovat samaa suuruusluokkaa kuin sementin. Tosin vain pieni osa kaikista terästuotteista käytetään rakennusalalla. Esimerkiksi ruotsalainen teräksen valmistaja SSAB on jo pilotoinut vetyyn perustuvaa teräksen tuotantoa, mikä alentaisi teräksen hiilidioksidipäästöt murto-osaan aiemmasta. Myös kierrätysteräksen käytöllä voidaan yksittäisten tuotteiden päästöjä alentaa, kuten tehdään vaikkapa betoniraudoitteiden kohdalla.

Väistämättä rakentamisen osalta nousee aina esille myös erilaisista materiaaleista tehtyjen rakennusten hiilijalanjälki. Vertailuja on tehty betonikerrostalon, puukerrostalon ja hybridirakennusten kesken. Lopputulema näyttäisi olevan, että puurakennuksen hiilijalanjälki elinkaarella on noin 6 % alempi kuin betonitalon. Onneksi rakennusala on päässyt eroon takavuosikymmeninä esiintyneestä sisäisestä materiaalikiistelystä. Nyt alan yhteisenä tavoitteena on ennemminkin tuottaa asiakkaille kustannustehokkaita, toimivia ja vähäpäästöisiä rakennuksia hyödyntäen optimaalisesti erilaisia materiaaleja ja rakentamistapoja.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja rakennettu ympäristö

Koko Suomen kaikki kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2024  olivat ennakkotietojen mukaan 52 milj. tonnia CO2e. Rakennetun ympäristön päästöjen määrä tästä oli noin 15 milj. tonnia CO2e, eli se aiemmin mainittu kolmannes. Tästä arvosta taas noin 9 milj. tonnia, eli 64 % syntyi käytönaikaisesta energiakulutuksesta. Tämä lukema on likimain samansuuruinen liikenteen kokonaispäästöjen kanssa, joten merkittävistä lukemista on todellakin kyse.

Varsinaisen rakennustoiminnan päästöt talon- ja infrarakentamisen osalta ovat noin 3 milj. tonnia, eli noin 6 % Suomen kaikista päästöistä. Tosin on huomattava, että tämä osuus on voimakkaasti sidoksissa rakentamisen määrään. Nykyisen rakentamislaman aikana itse rakennustoiminnan päästöt ovat selkeästi alempia – nythän (2024-2025) ei asuntoja rakenneta juuri lainkaan. Tästä tullaankin siihen tärkeään asiaan, että rakentamatta jäävä kohde on tärkeä päästöjen vähentäjä. Samoin vanhan rakennuksen korjaamisen aiheuttamat päästöt ovat vastaavan uudisrakennuksen päästöjä alemmat, sillä hyödynnetäänhän siinä jo olemassa olevia rakenteita ja materiaaleja. Myös aito materiaalien kierrätys auttaa hiilijalanjäljen hallinnassa. Takempaa tietoa blogikirjoituksesta jätteet ja kierrätys. https://rakennustarkkailija.com/2021/07/05/rakennuslan-jatteet-ja-kierratys/

Koko rakennusalan hiilijalanjäljen alentamisen haasteena onkin rakennuskannan jatkuva lisääntyminen, mikä sellaisenaan kasvattaa päästöjä. Pystytäänkö tämä lisäys kompensoimaan olemassa olevaan rakennuskantaan tehtävillä muutoksilla ja uudistuotannon hiilijalanjälkeen kohdistuvilla määräyksillä. Kaiken lisäksi rakennusalan kokonaispäästöjäkin tulisi alentaa merkittävästi, jotta tavoitteet saavutettaisiin. Tähänpä taitaa parhaiten sopia politiikkojen tuttu toteamus: ”se jää nähtäväksi”.

Miten Suomen kokonaispäästöjä pyritään alentamaan

Kesällä 2025 päästökeskustelu on taas alkanut saada poliittisissa päättäjissä lisäkierroksia. Senpä takia on hyvä hieman tarkastella, mistä kokonaispäästöt koostuvat ja miten niitä pyritään alentamaan.

Päästöt jakaantuvat kolmeen osioon: taakanjakosektori, päästökauppasektori ja maankäyttösektori. Suurin näistä on taakanjakosektori, johon kuuluvat muun muassa liikenne ja maatalous. Tätä osiota EU:ssa säädellään maakohtaisilla alentamisvaatimuksilla. Toinen osio on päästökauppa, jota säädellään päästöille asetetulla hinnalla. Tässä osiossa suurin päästöjen tuottaja on teollisuus ja energiantuotantolaitokset. Kolmas osio on maankäyttösektori, jota kutsutaan englanninkielisen lyhenteen mukaan LULUCF-sektoriksi. Tähän kuuluvat suurimpina ja ehkäpä ongelmallisimpana metsämaat, viljelymaat ja muut ympäristöalueet. Maankäyttösektori on muodostanut aivan viime vuosiin saakka merkittävän hiilinielun, mutta sitten se varsin nopeassa tahdissa kääntyikin päästöjen tuottajaksi (katso oheinen kaavio). Tämä sektori on erityisesti poliittisen kiistelyn kohde niin koko EU:ssa kuin myös Suomessa. Onpa nostettu esille sekin, että ehkäpä eri maissa etenkin noita hiilinieluja lasketaan ja arvotetaan eri tavoilla. Yhtenäistä laskentamenettelyä kun ei taida olla olemassa.

Kokonaispäästöjen kehitys. Ilmastovuosikertomus 2025. (Ympäristöministeriö. 2025:20)

Jatkossa noita eri sektoreiden sisältämiä osioita ollaan vielä rukkaamassa uuteen malliin, joten liikkuvia osia tulee olemaan melkoisesti. Esimerkiksi taakanjakosektorille kuuluvista liikennepäästöistä ja rakennusten erillislämmityksestä muodostetaan vuonna 2027 oma päästökauppalohko. Näin ollen taakanjakosektorilta poistuu runsaat 40 % päästöistä tuohon uuteen kauppamekanismiin. Myös taakanjakosektorin ja maankäytön vuorosuhdetta tullaan todennäköisesti muuttamaan jatkossa.

Joka tapauksessa päästöjen nykytilasta näyttäisi olevan varsin kattava kuva, joten ilmastopäästöjä on hyvä tarkastella uusimpien numeroiden kautta. Oheisessa kuvassa ja taulukossa on esitetty päästöjen sektorikohtaiset kehitykset pitkällä aikajänteellä vuoteen 2024 saakka. Noista lukemista sitten pitää lähteä pusertamaan päästövähennyksiä tulevaisuutta kohti. Suomihan on asettanut kansallisessa ilmastolaissa tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Suomen ilmastopäästöt sektoreittain vuonna 2024 (Tilastokeskuksen ennakkotieto)

Ilmastopäästöjen alentamisen osalta ollaan melko luottavaisi siihen, että taakanjako- ja päästökauppasektorilla on hyvät mahdollisuudet päästä tavoitteisiinsa. Selkeän ongelman nykytilanteessa muodostaa maankäyttösektori. Jos siellä ei saada nieluasiaa kuntoon, niin Suomen on erittäin vaikea päästä EU-tason kokonaissäästöihin. Kyse on lopulta arvostuksista ja poliittisista päätöksistä. Halutaanko päästöjä alentaa ja sitä kautta edistää globaalia kestävää kehitystä, vai laitetaanko lyhyenajan pärjääminen ykkösasiaks

Päästöt asukasta kohti laskettuna Suomessa ja muualla maailmassa

Päästöjä voidaan tarkastella monilla eri tavoilla. Yksi konkreettinen tapa on laskea päästöt maittain jokaista asukasta kohden. Suomen ympäristökeskuksen laskelman mukaan vuonna 2021 Suomessa kokonaispäästöt asukasta kohti olivat 7,7 tonnia CO2e. On syytä huomata, että suomalaisen henkilön kulutuksen hiilijalanjäljestä runsaat 40 % syntyy ulkomailla, mikä tarkoittaa hankkimiamme ulkomaisia tuotteita ja palveluja. Kotitalouksien hiilijalanjälki on alentunut jaksolla 2000 – 2021 noin 40 %, eli sinänsä hyvään suuntaan ollaan menossa, jos vain draivi pysyy edelleen päällä.

Kokonaishiilijalanjälki Suomessa vuonna 2021 oli 7,7 tonnia/asukas (ympäristö.fi)
https://www.ymparisto.fi/fi/suomalaisten-kulutuksen-hiilijalanjalki

Asumisen ja siihen liittyvän energian aiheuttamien päästöjen aleneminen tapahtuu lähinnä päästökaupan kautta. Eli käytetty energia (kaukolämpö, sähkö) on entistä hiilivapaampaa ja sitä kulutetaan entistä vähemmän (rakennukset ovat energiatehokkaita). Liikkumisen osalta on paljolti kyse autojen käyttämien polttoaineiden hiilidioksidipäästöjen alentamisesta (jakeluvelvoite, sähköautot, vähempikuluttavat autot, julkisen liikenteen lisääntyvä käyttö). Elintarvikkeiden osalta on kyse siirtymisestä ruokaan, jonka tuottaminen on vähempipäästöistä (kasvikset ja kala). Muiden tavaroiden ja palvelujen osalta kyse on siitä, että hankimme vähemmän tavaraa ja jos hankimme, niin ostamme vähempipäästöisesti valmistettuja, pitkäkestoisia tavaroita, joita on mahdollista myös korjata ja kierrättää. Nyt aluksi kannattaisi ainakin lopettaa kaikenlaisen turhan krääsän tilaaminen kaiken maailman nettikaupoista.

Hiilijalanjälki asukasta kohti eräissä maissa. Mukaan on laskettu myös maankäytön muutokset. Viitelähteessä on asiaa tarkasteltu varsin monipuolisesti, joten myös siihen kannattaa tutustua.
https://ourworldindata.org/greenhouse-gas-emissions

Myös kansainvälisiä päästötarkasteluja tehdään. Niiden avulla saadaan esimerkiksi suuntaa antavaa tietoa, miten paljon eri maiden kansalaiset keskimäärin tuottavat hiilipäästöjä. Alla olevassa taulukossa on esitetty Our World in Data -järjestön määrittelemänä muutamien maiden päästölukemia vuoden 2023 mukaisesti. Suomen osalta on huomattava, että tämä kansainvälinen lukema päätyy merkittävästi suurempaan lukemaan kuin edellä esitetty kansallinen tarkastelu. Ero johtuu suomalaisten tilastojen laatijoiden mukaan erilaisesta laskentaperusteesta. Kaiken kaikkiaan taulukon lukemat ovat kyllä melko karua kertomaa, eivätkä Suomen lukematkaan ole kovin mairittelevia.

Loppusanoiksi vielä Aleksis Kiveä mukaellen totean: Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut hiilipäästöistä Suomessa ja maailmassa; ja mitäpä kertoisin siitä enää, tulevatko päästöt laskemaan vai nousemaan. Sen tulee ratkaisemaan maailmanmeno ja poliittiset johtajat toivon mukaan pikemmin, kuin monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.

Lähteitä

Lainsäädäntöä ja ohjeita

Materiaalien hiilijalanjälki ja rakennusteollisuuden näkökulmia

Hiilijalanjäljen määritystyökaluja

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti