(Artikkeli on päivitetty 2.2.2026)
Suomessa on käytetty luonnosta saatavia materiaaleja lämmöneristeinä vuosisatojen ajan. Voisipa sanoa, että jopa niin kauan kuin täällä pohjan perillä on ollut asutusta. Näitä luonnoneristeitä ei enää nykyään käytetä juuri lainkaan. Teolliset eristeet ovat tulleet niiden tilalle 1900-luvun puolivälin jälkeen. Katso blogikirjoitus vanhoista materiaaleista. (Huom. artikkelin linkit avautuvat uuteen ikkunaan)
Nyt kun rakennusalallakin on alettu voimakkaasti puhua hiilijalanjäljestä, niin voisimme ehkä suunnata katseemme myös metsään ja pelloille. Sieltä on löydettävissä rakennuspuun lisäksi monia käyttökelpoisia materiaaleja. Tässäkin asiassa on ehkä oltu liian kärkkäänä valitsemaan se oma puoli, eli osalle ihmisistä vanhat materiaalit ”eivät voisi vähemmän kiinnostaa” ja osalle ”ne ovat ainut oikea rakennusaine”. Keskitietä on ollut vaikea löytää. Ratkaisuna olisi, että voisimme käyttää niin vanhoja kuin uusiakin materiaaleja sen mukaan, miten niistä saadaan järkevää hyötyä. Ei vanha rakennus siitä tuhoudu, vaikka remontissa käytettäisiin uusiakin materiaaleja, ja toisaalta ei uudisrakentajakaan kasvojaan menettäisi, vaikka talossa käytettäisiin sopivissa paikoissa perinteisiä luonnonmateriaaleja.
Tähän artikkeliin on koottu vanhojen lämmöneristeiden rakennusfysikaalisia arvoja, lähinnä lämmönjohtavuuksia. Vertailuna on esitetty myös uudempia, nykyisin yleisesti käytettäviä eristeitä. Vanhojen materiaalien osalta arvoja löytyy vanhoista kirjoista ja ohjeista. Tulkoon mainituksi, että vanhoissa rakennusoppaissa suositeltiin sahanpuru tai kutterinlastueristeisiin laitettavaksi kalkkia, lasinsiruja, katajanneulasia ym., jyrsijöiden häätämiseksi
Uusia tutkimuksia vanhoista eristeistä
Vanhoja eristeitä ei toki ole aivan täysin unohdettu, sillä niitäkin on tutkittu erikseen tai muiden materiaalien ohessa. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa on tehty jo vuonna 2005 laaja tutkimus materiaalien ominaisuuksista, jossa on mukana myös muutamia perinteisiä lämmöneristeitä. Sen jälkeen luonnonmukaisia rakennustuotteita ja -aineita on tutkittu varsin laajasti Tampereen yliopiston kahdessa hankkeessa Natureco2 (Esiselvitys vähähiilisistä ja luonnonmukaisista rakennustuotteista ja niiden käyttöpotentiaalista) ja Ecosafe (Kosteusturvalliset ja ympäristöystävälliset purueristeiset puurakenteet). Hankkeet toteutettiin vuosina 2019-2023. Hankkeissa selvitettiin materiaalien perusominaisuuksia (lämpö- ja kosteustekniikka, palotekniikka sekä hiilijalanjälkeä) ja lisäksi niissä laadittiin tuotekortteja, joissa esitellään millä tavoin ja missä tuotteita voitaisiin käyttää. Jokaiselle, ken miettii luonnonmukaisten tuotteiden ja rakenteiden käyttämistä, näiden tutkimusten tulokset antavat mainiota taustatietoa. Luonnonmukaisen rakentamisen tutkimusta rakennusfysiikan tutkimusryhmässä.
Varsin mielenkiintoinen tutkimus valmistui vuonna 2020 Oulun ammattikorkeakoulussa. Projektin nimi on Paikalliset biopohjaiset rakennusmateriaalit (Paibira). Hankkeessa selvitettiin monipuolisesti ja ansiokkaasti luonnosta saatavia materiaaleja ja niiden ominaisuuksia. Tutkimuksessa määritettiin muun muassa tutkittujen materiaalien hiilijalanjälki (kg CO2e). Tuloksista on laadittu oma raporttinsa. Hankkeen nettisivuilla löytyy tietoa tuloksista ja myös oheisessa taulukossa 1 on tuloksia esitetty.
Rakenteiden lämmönjohtavuuden arvot määrittelee nykyään suunnittelija lähtien laboratoriossa määritetyistä arvoista, joita sitten muunnellaan erilaisilla olosuhdekertoimilla (RIL 225-2004). Näin ollen edellisessä taulukossa esitettyjä lukemia ei voida aivan sellaisenaan käyttää laskelmissa, mutta kyllä niiden perusteella melko hyvän kuvan saa eristeiden ominaisuuksista. Olisikin tärkeätä, että myös luonnoneristeille määriteltäisiin ns. viralliset lämmönjohtavuudet, jolloin rakenteiden lämmönläpäisykertoimet (U-arvot) voitaisiin laskea luotettavasti ja hyväksyttävästi esimerkiksi rakennuslupaa varten. Muutamat materiaalintoimittajat ovatkin jo testauttaneet tuotteensa, joiden perusteella on mahdollista määritellä luotettavat lämmönjohtavuuden arvot (esimerkiksi selluvilla, puuhake-eriste ja kutterinlastueriste). Eristeiden hiilijalanjälkeä ei tässä kirjoituksessa ole tarkasteltu. Sinänsähän luonnonmukaisten eristeiden hiilijalanjälki tuotteen valmistamisvaiheessa on selkeästi alempi kuin teollisesti valmistettujen eristeiden (katso Ecosafe-hanke).
Vanhojen lämmöneristeiden ominaisuuksia
Vuoden 1962 lämmöneristysnormeissa sullotun kutterinlastun (120 kg/m3) normaalin lämmönjohtavuuden arvo oli 0,08 W/(mK). Sama arvo on ollut myös sahanpurulla (tiheys 200 kg/m3). Neljäkymmentä vuotta uudemmassa asetuksessa, vuoden 2003 Rakentamismääräyskokoelmassa, arvoiksi on annettu samainen 0,08 W/(mK). Nykyään ulkoseinän lämmönläpäisykertoimen (U-arvo, aiempi nimi k-arvo) arvoksi on määrätty 0,17 W/(m2K). Jos lasketaan yksinkertaistetusti kuinka paksulla eristekerroksella kyseinen arvo olisi saavutettavissa, niin vanhalla lämmönjohtavuudella sahanpurun ja kutterinlastun eristepaksuudeksi tulee 47 cm, eli reippaasti suurempi kuin materiaalien uudemmilla arvoilla laskien, joilla tulokseksi saadaan noin 30 cm. Siten asianmukaisella lämmöneristävyyden arvoilla on suuri merkitys rakenteiden suunnittelussa.
(Rakentajain kalenteri 1955. RIY A 15/1949)
Vanhoissa rakennusohjeissa ja -normeissa on esitetty luonnonmateriaalien lämmönjohtavuusarvoja, jotka on esitetty kuiville materiaaleille, sekä likimain siinä vesipitoisuudessa, missä materiaalit rakennuksissa ovat. Tätä jälkimmäistä arvoa on perinteisesti kutsuttu normaaliksi lämmönjohtavuudeksi ja sitä on voitu käyttää aikoinaan sellaisenaan laskelmissa. Materiaalin vesipitoisuus ja myös lämpötila vaikuttavat materiaalien lämmönjohtavuuteen. Kosteus kasvattaa materiaalin lämmönjohtavuutta. Mitä pienempi lämmönjohtavuuden arvo on, niin sitä paremmin materiaali eristää lämpöä. Vanhoissa ohjeissa esimerkiksi sahanpurun ja kutterinlastun normaalit lämmönjohtavuusarvot (vesipitoisuus 12 % kuivapainosta) ovat olleet melkoisen korkeita (huonoja) verrattuna edellä esitettyihin uusimpien tutkimusten tuloksiin. Seuraus tästä on ollut, että vanhoja, perinteisiä lämmöneristeitä on ehkäpä turhan takia pidetty selvästi huonompina kuin uudempia teollisia lämmöneristeitä, joita ovat esimerkiksi mineraalivillat (lasivilla ja kivivilla) ja muovieristeet (polystyreeni ja polyuretaani).
Vuoden 1955 Rakentajankalenterissa on esitetty materiaalien normaaleja lämmönjohtavuuksia, jotka ovat tuolloin määritetty VTT:n lämpöteknillisessä laboratoriossa (Taulukko 2). Arvot perustuvat ”Asuinrakennusten seinämien lämmönläpäisyluvut ja niiden suositeltavat enimmäisarvot” -julkaisuun vuodelta 1949 (RIY A 15).
Mielenkiintoista on havaita, että ympäristöministeriön julkaisussa vuodelta 2024 esitetään kutterinlastulle juuri samat arvot kuin vuonna 1955. Sahanpurulle arvot ovat myös likimain yhtenevät. Tuntuisi siltä, että nykyisten tutkimusten valossa noille luonnonmukaisille eristeille voitaisiin esittää jonkin verran parempiakin arvoja.
Vuoden 1955 Rakentajain kalenterissa on esitetty sen ajankohdan tavanomaisia rakenteita ja niiden ominaisarvoja. Mielenkiintoisena esimerkkinä voidaan tarkastella purueristeisen lautaseinän rakennetta. Rungon paksuutena esitetään kolme vaihtoehtoa, joista kuitenkin yleisimmin käytetty kokemustiedon pohjalta oli 4 tuuman runko. Tämä määräsi samalla eristepaksuuden, joka oli siten 10 cm. Rakenteen ilmatiiviys perustui pahvikerroksiin. Muovikalvot eivät vielä tuolloin olleet tulleet rakentamiseen.
Kirjallisuutta
Luonnonmukaisen rakentamisen tutkimusta Tampereen yliopiston rakennusfysiikan tutkimusryhmässä. Tiedote 2023. Luonnonmukaisen rakentamisen tutkimusta rakennusfysiikan tutkimusryhmässä.
Ecosafe-tutkimushanke. Kosteusturvalliset ja ympäristöystävälliset purueristeiset puurakenteet. 2023. Tampereen yliopisto. (sivustolta löydettävissä monia tutkimusjulkaisuja aiheesta). https://research.tuni.fi/rakennusfysiikka/tutkimusprojektit/ecosafe/
Nautereco2. Esiselvitys vähähiilisistä ja luonnonmukaisista rakennustuotteista ja niiden käyttöpotentiaalista. 2023. (sivustolta löydettävissä useita aiheeseen liittyvää julkaisua). https://research.tuni.fi/rakennusfysiikka/tutkimusprojektit/natureco2/
Juha Vinha, et.al. Rakennusmateriaaline rakennusfysikaaliset ominaisuudet lämpötilan ja suhteellisen kosteuden funktiona. Tutkimusraportti 129, Tampereen teknillinen yliopisto. Tampere 2005. 101 s. + liitt. 211 s. Linkki julkaisuun
Paikalliset biopohjaiset rakennusmateriaalit, Paibira. Tutkimushanke, OAMK 2020. Linkki
Energiatehokkuus. Rakennusosien lämmönläpäisykertoimen laskenta. 2024. Ympäristöministeriö. Linkki julkaisuun
Rakennusosien lämmönläpäisykertoimien laskenta. Ohje standardien SFS-EN ISO 10456 ja SFS-EN ISO 6946 soveltamiseen. RIL 225-2023.
Ympäristöministeriön uudet ja vanhat määräykset ja ohjeet löytyvät netistä seuraavan linkin takaa: https://ym.fi/rakentamismaaraykset
Ympäristöministeriön ohje lämmöneristyksestä. C4 Suomen rakentamismääräyskokoelma. Lämmöneristys, ohjeet 2003. Helsinki 2002. 24 s.
Rakentajain kalenteri 1955. Rakentajain Kustannus Oy.
Asuinrakennusten lämmöneristysnormit 1962. Rakennusinsinööriyhdistyksen julkaisuja A 43. Helsinkin 1962. 29 s.
Asuinrakennusten seinämien lämmönläpäisyluvut ja niiden suositeltavat enimmäisarvot. Rakennusinsinööriyhdistyksen julkaisuja A 15. Helsinki 1949. 83 s.
Rakennusfysiikka 1. Rakennusfysikaalinen suunnittelu ja tutkimus. RIL 255-1-2014. Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry. Helsinki 2014. 500 s.
Lehtisalo, juha, Hengittävä seinärakenne luonnonmukaisista materiaaleista. Lapin AMK, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/161691
Anttalainen, Minna, Luonnonmukaisten lämmöneristeiden käyttö uudis- ja korjausrakentamisessa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/159897
Luonnonmukaisten lämmöneristeiden toimittajia: Ehta-talo, Ekovilla, Termex, Suomen Selluvilla-Eriste, Hunton, Pellavanet, Isolina ja Ecococon.
Rakennustarkkailija 